Kysy tarjouspyyntöä
Vasen ylavarjo
Vasen alavarjo

Muutostyöilmoitus

MUUTOSTYÖILMOITUS

Uusi laki vaatii ilmoituksen remonteista. Isännöitsijälle pitää ilmoittaa lähes kaikki remontit, ei kuitenkaan maalausta ja tapetointia. Taloyhtiölle jätettävästä ilmoituksesta on selvittävä huoneiston sisällä tehtävän remontin suunnitelmat, työselitys ja tekoajankohdat.

Taloyhtiö joko hyväksyy osakkaan ilmoituksen tai asettaa työlle perusteltuja ehtoja haitan tai vahingon välttämiseksi. Taloyhtiö voi kieltää osakkaan suunnitteleman työn, jos yhtiö osoittaa työn haittaavan kohtuuttomasti yhtiötä tai toista osakkeen omistajaa tai työ ulottuu huoneiston ulkopuolelle.

Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkaan teettämät remontit toteutetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta ja hyvän rakennustavan mukaan. Työtä suorittava osakas vastaa tarpeellisista ja kohtuullisista ilmoituksen käsittelyn selvityskustannuksista sekä yhtiölle aiheutuvista valvontakustannuksista.

Huomaattehan, että töitä ei voi aloittaan ennen kirjallisen luvan saamista. Ilmoituksen käsittely voi viedä kuukauden ja loma-aikoina vielä pidempään eli muutostyöilmoitus tulee jättää hyvissä ajoin ennen remontin aloittamista.

 

Huoneisto
* Kiinteistö:
* Huoneisto:
Omistaja
* Nimi:
* Kotiosoite:
* Sähköposti:
* Puhelin:
Muutostyö
* Korjauksen kohde:
* Muutostyön kuvaus:
* Vaadittavat viranomaisluvat:
Rak. tekniset työt
Urakoitsija:
Y-tunnus:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Valvoja:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Suunnittelija:
Puhelin:
Sähköposti:
LVI-työt
Urakoitsija:
Y-tunnus:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Valvoja:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Suunnittelija:
Puhelin:
Sähköposti:
Sähkötyöt
Urakoitsija:
Y-tunnus:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Valvoja:
Puhelin:
Sähköposti:
 
Suunnittelija:
Puhelin:
Sähköposti:
Vesieristys
Vesieristystyön tekijä:
Sertifikaatti (VTT):
Puhelin:
Sähköposti:
Aikataulu
* Arvioitu alkamispäivä: . .
* Arvioitu päättymispäivä: . .
Liitteet
Liitetiedostot:

* Tähdellä varustetut kohdat ovat pakollisia!

Oikea ylavarjo
Oikea alavarjo